Viimeistä Kiina-viikkoa viedään ja vauhdilla!

Perjantaina suuntaamme Shanghaihin hotelliin ja lauantaiaamuna lennämme sinivalkoisin siivin Suomeen.

Toisaalta tehdään surutyötä ja luopumisen tuska on välillä silmin havaittavissa, mutta toisaalta riemuitaan pois lähdöstä ja varsinkin siitä, että menemme kesäksi Suomeen. Katsotaan millaiset vesiputoukset saa aikaan auton keulan kaartuminen pois Casa De Esplanadesta...

Muutamat hyvästit on jo hakeina jätetty ja yhteyttä on luvattu pitää. Suomalaisia ystäviä todennäköisesti jossakin vaiheessa jopa tapaa, mutta entäs nämä muut?

Olisipa todella mukavaa esimerkiksi tavata Keskimmäisen hyvä ystävä, amerikkalainen poika perheineen jonakin päivänä, Esikoisen tanskalaisen ystävän äidin kanssa jo suunnittelimme poikien lennättämistä Suomen ja Tanskan välillä, ja Prinsessa on ehtinyt itkeä tirauttaa muutamat suruitkut kun tajusi, että ei ehkä perjantain jälkeen koskaan enää näe ystäviään Laurenia ja Audreytä. Toivottavasti se on vain EHKÄ. Mutta se jää paljolti äitien aktiivisuuden varaan. Pitää tehdä sitten jonakin päivänä autoreissu NewYorkin ja Uuden Englannin kautta Chicagon kulmille...

Tämän viikon ohjelmassa on vielä kerran edullisia kasvohoitoja, manikyyrejä, pedikyyrejä ja niin edelleen. Kevätjuhlakonserttejakin on kahtena päivänä ja ladylunchillekin pitäisi ehtiä. Voitte siis uskoa, että kiirettä pittää!

Tänä aamuna sain haukut hammalääkäriltäni, jonka joudun nyt valitettavasti tapaamaan vielä huomenna ja ylihuomennakin... Hän ei kuulemma tajua miksi suomalaisten reiät ovat niin monimutkaisia. Hän tarvitsee ehdottomasti niskahieronnan tänä iltana... Eilenkin oli kuulemma eräs suomalaismies ollut ihan yhtä vaikea tapaus, hyvä ettei hänen hammaskuviaan minulle esitellyt ;) (terveisiä vaan naapuriin). Kadun todella sitä päivää muutama vuosi sitten, kun turhamaisuuksissani menin eräässä pienessä suomalaisessa kaupungissa vaihdattamaan vanhat hyvät amalgaamini muovipaikkoihin... En ole ainoa sen puoskarihammaslääkärin jäljiltä, joka joutuu kaikki vaihtamaan uudelleen kun hammasmätä on vallannut paikkojen alustat... Ja tämäkin minun piti sitten jättää viime tippaan... En ehdi millän saada kaikkia kuntoon vaan joudun jatkamaan hoitoja Suomessa.

Pian meille tulee landlady ja Maxelli. Katsotaan millainen tiukkapipo landladysta kuoriutuukaan, sillä hän on ollut oikein hyvä ja myötämielinen vuokranantaja tähän asti, mutta yleensä lopputarkastuksen aikana näistä kiinalaisista löytyy mitä kummallisempia piirteitä ja tutkivat joka paikan suurennuslasilla...

Kilotilanne lauantaita ajatellen on todella heikko. Matkalaukut pursuavat niin, että kiloja on jo jouduttu lainaamaan samaan aikaan lentävältä ystävältä. Ja koulustakin vielä on tulossa journalia ja portfoliokansiota eikä niitä missään nimessä VOI jättää pois. Täytynee karsia sitten miehen sulkapallomailoja...

PS. Näyttää olevan jo tapa eikä poikkeus, että tänne joutuu tekemään kuukauden jatkosopparin kun uutta ei millään ehditä saada tehtyä.  Onneksi se ei kuitenkaan vaadi paikallaoloa vaan työt voi hoitaa Suomessakin, sillä viisumit umpeutuu kuun lopussa ja uusista voi vain haaveilla tällä hetkellä.

Lis.illalla:

Talon check out meni ohi täysin kivuttomasti. Olisihan se pitänyt arvata. Suurin osa ajasta mietittiin landladyn kanssa kangasvalintaa sohvien uudelleen verhoiluun ja käytiin hänen kanssaan läpi mitä voisi remontoida seuraaville asukkaille jne.. Ei mitään nipotusta palaneista lampuista, naarmuista parketissa, kolhuista ovienpielissä tms. Maxellin edustaja oli suorastaan hätää kärsimässä, sillä heidän kuitenkin pitää raportti tehdä. Joskus kuulemma vierähtää parikin tuntia kun talo syynätään läpi suurennuslasilla. Landladya ei voinut vähempää kiinnostaa oliko kaikki avaimet tallessa eikä häneltä löytynyt huonekalulistaakaan.

Hän on kyllä ollut todella hyvä Landlady sillä siitä päinvastaisestakin on meillä kokemuksia (alle kolmen viikon varoajalla piti löytää uusi koti kun entinen Landlady löi eteen mielettömän vuokrankorotusvaatimuksen). Nytkään hänellä ei ole kiirettä löytää uutta vuokralaista. Hän haluaa löytää itselleen mieluisat vuokralaiset, joista hän tykkää ja joiden kanssa hän tulee toimeen, joten hän voi jopa odottaa, että sellaiset tulevat vastaan. Aikoinaankin hän valitsi meidät eräiden toisten sijaan, sillä hän on se joka päättää kenelle vuokraa eikä vuokralaiset. Se oli meidän onni se! Harmittaa suorastaan jättää tämä koti tänne. Voisinpa ottaa tämän mukaan Suomeen (tietyin korjauksin tosin)...